10.3.2016

Kuulumisia

En tosiaan ole piiiiiitkään aikaan kirjoittanut tänne. Mulla on ollut kiireistä - mikä on vaan tosi hyvä asia!
Olen ollut marraskuusta lähtien töissä (työkokeilussa, mutta se sopii mulle hyvin!) ja viihdyn siellä tosi hyvin. Aluksi oli huono omatunto siitä, että en ollut enää lasteni kanssa niin paljon kuin mihin olin tottunut. Mutta varmasti tämä on tehnyt vain hyvää meille kaikille. Mulle on tärkeää saada hetki vapaata lastenhoidosta, ja sillä tavalla omaa aikaa töissä ollessani, ja D:lle varmasti tekee hyvää erkaantua vähän musta, koska se on ollut niin kiinni ja riippuvainen. Edelleen se saa varmaan joka aamu siellä huudot, kun ei haluaisi että lähden ja jätän sen sinne, mutta kuulemma sillä menee siellä hyvin, ja niin mä uskon olevankin. Yleensä se onkin aina ollut hankalampi vain nimenomaan mulle ja esim mummin ja ukin luona jos mä en ole siellä niin ei saa niitä raivareita.

Flunssaa, kuumetta ym. on ollut meillä kaikilla tässä. Se on inhottavaa, mulle tulee huono omatunto jäädä pois töistä, ja etenkin kun en edes aina jää itseni takia, vaan olisin itse terve ja kykenevä töihin. Mutta sellaista se on yksinhuoltajilla, siihen on vain totuttava.

Eilen kuulin suru-uutisen... :'( Mummini siirtyi taivaan kotiin <3 Siitäkin koen omatunnon tuskia kun en ole päässyt käymään siellä vähään aikaan. Sinne on muutaman sadan kilometrin matka, joten ollaan yleensä käyty siellä vain kerran kesässä. Jäi kyllä suuri ikävä ja kaipaus <3
Tää on oikeestaan eka kerta, kun multa lähti läheinen. Me ei olla lasten kanssa juurikaan käyty kuolema-asiaa läpi, joten musta tuntuu nyt vähän hankalalta selittää sitä niille. Yritän kyllä parhaani, joten eiköhän se siitä. Pitää ajatella, että hänellä on hyvä olla siellä, ja varmaan jollain tapaa sen henki on aina kuitenkin läsnä. Ainakin haluan uskoa niin.

Niin, ja vielä ehkä se merkittävä asia - olen edelleen sinkku 
(niinkuin kukaan kuvitteli, että siihen tulisi muutosta! :D )

Mulla on taas jotenkin sellainen fiilis että ihmiset (no tietenkin etenkin miehet) on hyvin epäluotettavia, ja helposti ilman syytäkin voivat pettää vaikka luulisi että kaikki olisi suhteessa hyvin. Joten näinä hetkinä en edes halua kumppania, en halua että luulen olevani onnellinen ja antaisin suhteessa kaikkeni, ja silti mies pettäisi tai jotenkin satuttaisi. Mulla ei tietenkään ole mitään kokemusta hyvistä suhteista, eikä huonoistakaan, niin mun mielipide pohjautuu siihen miten olen huomannut ympärilläni tapahtuvan. Joten parempi vain pysyä sinkkuna, niin ei tarvitse pettyä. Mä kuitenkin haluaisin olla jollekin se ykkönen ja riittää sille yksin.