22.5.2012

SYNNYTYSKERTOMUS DAISYSTÄ


- Daisy 17.5.2012 –

Vitsi miten nopeesti ja yhtäkkiä se synnytys sit alkoikin! Olin vieny K:n ja B:n keskiviikkona (16.5) kaverille yöks. Sain sitten levätä rauhassa, tai toiveena oli myös että synnyttää rauhassa. Kotiintulo matka sieltä tuntui koko matkan ajan jotenkin inhottavalta, vähän epävarma siitä oliko supisteluja vai mitä lie kipuja, kun muutenkin olin ollu tässä joitain aikoja jo niin vaivanen ettei enää tienny mikä on mitä. Kotona se tunne kuitenkin loppui, ja sit menin myöhemmin vielä lenkille, eli pingviinimäiselle joen ympärys kävelylle, yritin saada niitä kipuja takasin, mut ei ne kunnolla enää tullut. Eikä sitten yölläkään tuntunu yhtään miltään, ei muuta kun vessassa pissalla ravaamista ja yritystä löytää hyvä asento. Mutta muuten sain ainakin hyvin nukuttuu kun kerrankin yksin kotona.

Helatorstai 17.5.2012
Aamulla kun heräsin niin ajattelin, että ei se siis vieläkään aio syntyy, monesti kuullu että yöllä alkaa supisteluja ja niitä olin toivonu. Mut sit kun nousin sängystä vessaan, en ehtiny pöntölle ajoissa ja märkää, ajattelin ehkä pissaa, oli tullu pikkareihin. Siinä sit vaihdoin pikkarit kun olin normaalit vessahommat saanut tehtyä ja menin takas sänkyyn loikoilee, niin samantien tuli tunne että pissattaakin lisää ja nousin ja kappas siihen lattialle lorahti jotain mun jalkoja pitkin. Ei pystyny yhtään pidättelee, ajattelin että en mä voi olla näin luuseri että pissaisin tälleen housuihini, tän on pakko olla lapsivettä. Kello oli aika tarkalleen 9. Kännykkä oli käden ulottuvilla ja siinä sen lapsivesiläntin päällä seisoessa soitin shokissa parille kaverille että mä luulen et multa tuli just lapsivedet! Toinen oli se kenellä lapset oli hoidossa, ja toinen lähti saman tien tulemaan meille. Yritin soittaa mun siskollekin mut se ei vielä vastannu. Sit mä soitin naistenklinikalle ja kerroin, kuulostin varmaan olevan tosi paniikissa, ja se luulikin mua ensisynnyttäjäks. No olin kyllä järkyttyny ja kaikki mulle uutta, mitä tässä nyt sit tekis, kun edellisten aikaan oon ollu jo valmiiks sairaalassa kun ne on käynnistetty. Se sano että tulisin illalla puol 9 sinne, tai aikasemmin jos alkaa supistaa säännöllisesti kovaa niin ettei suihku tai särkylääke enää auta. Soitin mun kaverille että mee vaan takas sinne lintsille, ei mun tarvii mennä sinne kun vasta illalla ellei ala supistaa. Sillon mua ei supistanu vielä yhtään. Se sit sano et se nyt tulee silti jo. Halusin kuitenkin heti suihkuun, mun jalat oli ihan märkänä. Ei siellä suihkussakaan tuntunut mitään, ja kun tulin pois niin mun frendi oli jo tullut meille. Oikeestaan aika pian kun tulin suihkusta mua alko supistaa. Ensin ne oli pienii eikä häirinny niin, mut jotenkin nyt tiesin että nää on kyllä supistuksia. Mä kyllä luulin et ne vois olla sellasii pikkusia monia tunteja ennen kuin alkais kovenee. Mun mielestä niitä alko siinä kymmenen aikaan tulemaan, ja ne alko nopeesti kyllä voimistua niin etten voinu samaan aikaan enää keskittyä meikkaamiseen. Frendi sano jo useemman kerran et nytkö lähetään sinne. Mä sanoin et niiden pitää koventua ja olla säännöllisin väliajoin, et voidaan alkaa ottaa aikaa miten usein tulee. Olin koko ajan niin että tuskinpa täs pitkään aikaan. Sain kyllä meikattuu ja kuivattuu hiukset, ja puettua, mut ei sit ehtinyt enää laittaa hiuksia, ja tiskaamaankin meinasin jäädä, ne supistukset voimistu niin nopeeta vauhtia. en muista paljonkohan olis ollu minuuttivälit kotona, mut musta niitä alko saman tien tulla niinkun nopeeta tahtii. Pakkasin vielä kameran ja kännykän, ja meikkipussin ja laturit, muuten valmiiseen sairaalakassiin ja me lähdettiin mun kaverin autolla naistenklinikalle. Autossa supistukset tuli 4-7 min välein ja oli kipeitä, että piti pitää tukea ja puristaa auton jostain jutuista samalla. Mut sitten oikeestaan kun nousin autosta niin tuli vasta eka järkyttävä, kesti varmaan kauemmin se supistus sit kun aikasemmin ne, kun mietin jo et pääsenkö mä ollenkaan tonne naistenklinikalle. No käveltiin sinne, ja se oli tuskaista ja aulassa mun kaveri sano heti niille että täällä on synnytys käynnissä minne me mennään, ja sit mentiin sinne minne opastettiin. Tiskillä se pyys neuvolakortin ja vähä kysy ja mulla oli siinä jo vaikeeta olla, ja sitten tuli aika pian siihen jo joku kätilö mua ottamaan, muistan et se esitteli itsensä ja oli samantyylinen nimi kun mulla niin sanoin vaan et eikun ********(mun sukunimi), ja sit se sano et ei kun mä oon :D niin joo, no mentiin heti synnytyshuoneeseen, mikä näytti ihan samalta kun se missä K ja B:kin on syntynyt, mut oli nyt eri verhot siellä. Se tarkasti mut ja olin jo 7 senttiä auki! Ei ihme että mulla teki niin kipeetä. Kello oli siis 11.15 kun tultiin naistenklinikalle. Se kyseli mitä mä haluan, haluanko ilokaasuu, sanoin että vaan epiduraalia. En muista monelta se laitettiin, ei kai tässä kauan ehtiny oikein mitään, kun kärvistelin vaan kivuissa. Vaihdoin ne rumat sairaalavaatteet ja kipristelin siinä pedillä. Välillä mun kaveri kaulitsi mun selkää jollain kylmällä kaulimella(vai olisko ollu kuuma, mun mielestä se oli ehkä kylmä?). Kai se vähän helpotti tuntemuksia hetkeks mut ei se niis supistusten ajoilla. Jossain vaiheessa se laitto sen vyön mulle että kuulu vauvan sykkeet. Ja epiduraalii tuli laittaa joku mies, se kuvaili sitä epäonnistuneeks suihkurusketukseks ja synnytyksen jälkeen huomasin että lakanat oli ihan keltaset. Eli mulla oli varmaan sen värinen selkä. Mutta mä muistelin K:sta että se epiduraalin laitto olis ollu ihan hirveetä, että olis tuntunu et olisin kuollu ja leijaillu kroppani ulkopuolella, ja kuullu vaan sellai häilyvästi että nyt on tosi tärkeetä että sä pysyt paikoillaan. Mut ei se ollukaan niin kamalaa, supistukset oli paljon kamalampia. Niin, ja siis yks mukava kätilöOPISKELIJA hoiti koko mun synnytyksen. Ja kaikki meni tosi hyvin. Olin pian jo 9cm auki, sit musta alko tuntuu et haluaisin jo ponnistaa. Epiduraali poisti sen pahimman kivun, mutta ei yhtään ponnistuskipua ja muuta. Hetken ajan ne kielsi ponnistamasta (muuta kun kakkaa. Joo, kyllä, mä kakkasin siinä pedillä) mut sain pian alkaa ponnistaa, kun oli vaan niin pakottava tarve, ei se ihan heti tullu, kokonaan ponnistusvaihe kesti 7min. Ensin tuli osa päästä, sit ne sano muutaman kerran että tee pieni ponnistus, kunnes pää oli ulkona, ja mun kaveri siinä vaiheessa kävi siellä päässä kattomassa vauvaa. Mun kaveri oli varmaan vähän shokissa tai innoissaan ja itki koko ajan, kun ei se oikein puhunu melkein mitään siinä, ja mä karjuin kun mua sattu. Eniten sit ponnistaessa sattu se kun sen olkapäät oli siinä. Mut huh, sitten se vauva tuli ulos. Ja oli tyttö! Melkein mustahiuksinen tyttö! Oli kyllä niin ihanaa! Paljon Onnea Daisy, ihan ensimmäisenä syntymäpäivänä! Olin niin iloinen että nyt tää koetus oli ohi ja sain ihanan vauvan mun syliin. Vähän sitä pyyhittiin ja sain verisen tytön viereeni. Vasta vähän ajan päästä sitten rinnalle imemään, minkä se sitten löysi jo pienen hakemisen jälkeen siellä synnytyshuoneessa jo sen oikean otteen. Olikohan tässä välissä napanuoran leikkaus, siis ennen kuin sain syliin vai mun sylissä..? Mun kaveri sen leikkas ja oli kuulemma sitkeä. ja sitten istukka pihalle ja kaks tikkiä alapäähän. Siinä se, koko homma oli nopeesti ohi. Daisy syntyi tasan 12.00, kun lapsivesi meni 9.ltä ja supistukset alko 10.ltä ja sairaalassa oltiin 11.15. Nopea neiti! :D

Kävin suihkussa, en enää pessyt hiuksia vaikka olin hirveesti hikoillut synnytyksen aikana, mut olin pessyt jo aamulla, ja vauva pestiin sillä aikaa myös. Sitten kätilö kysyi multa haluunko konjakkia :D olin ihan ihmeissäni että no en halua! miten sellasta edes tarjotaan. Mut siihen oli se syy että sais pissattuu/tuntis pissanneensa epiduraalin jälkeen, kun se kai jotenkin vaikuttaa kun en tienny olinko pissannu vai mitä oli tullu ja mistä aukosta. Siis kun synnytyshuoneesta pääsis osastolle kai vasta kun on saanut pissattua itse. Mut mä voin sitten aivan loistavasti synnytyksen jälkeen! Eikä istuminenkaan sattunut peppuun. Eikä alkanut myöhemminkään sattua, että jos alussa olis vaan se puudutus vaikuttanut. Daisyn synnytys ja syntymä meni siis tosi hyvin ja tosi nopeesti. Ja ihanaa että syntyi luonnollisesti. Mun mielestä ei kyllä silti käynnistetyt eroa tästä juurikaan. Varmaan saman verran kaikki sattui, ja yhtä nopeesti kaikki tapahtui on mulla sit käynnistetty tai alkanut näin lapsivesillä ja supistuksilla. Paitsi B sattui tietenkin eniten, kun ei ollut yhtään mitään kivunlievitystä. Mut olo oli heti niin pirteä ja niin onnellinen, ja monet sanoi etten näytä yhtään siltä että olisin juuri synnyttänyt :D Vaikka mun maha olikin vielä löysä pallo, kuitenkin pienempi pallo. Ja nyt mun mielestä on maha taas pienentynyt kyllä siitä. Onhan se se kohtu mikä on ensin jättiläinen sit siellä, ja sit alkaa supistua normaalimittoihinsa pikkuhiljaa.

Meidän pikku prinsessan mitat siis oli 3546g, 50cm, päänympärys 34cm. Aika keskimääräinen tyttö. Mutta hyvä että syntyi jo näillä viikoilla 38+3, koska mun tunne oli siis koko ajan oikea että iso vauva tulossa, olis varmaan ollu rv 41-42 jo hyvinkin yli sen 4kg. Mutta voi että kun hän tuntuu silti niin pieneltä. Ei sitä muistanut yhtään miten pikkusia vastasyntyneet on <3

Kaksi yötä oltiin sairaalassa, K ja B kävi katsomassa useemman kerran, mun kavereiden tai mun siskon perheen kanssa. Kyllä ne tykkää pikkusiskosta kovasti <3 B:kin koko ajan silittämässä Daisya ja sanoo miten se on ihana tai söpö tai miten sillä oli ikävä sitä tai miten tykkää siitä ja on sen ’kaveji’. Mun sisko haki meidät kotiin, ja kotona odotti Daisyä kaikki sen viisi serkkua ja K ja B. Että kyllä meillä oli aika hälinää ja täyttä tässä sen aikaa :D Mutta tietenkin kaikki haluu tavata uuden vauvan. 

Raskauden aikana lihoin noin 11kg, kotona 4 päivää synnytyksestä enää plussalla noin 3kg, Vyötärön ympärys oli parhaimmillaan 100cm, ja sekin on nyt mitattu taas, mutten sitä viitsi tähän silti kirjoittaa. On vielä työtä kropan suhteen.

16.5.2012

onnellinen???

Raskaus vie melkein kaikki fyysiset voimat yhdeksäks kuukaudeks, ja ihan hirmu paljon myös henkisiä voimia. Mua säälittää mun lapset kun niiden elämästä on mennyt nyt näin paljon 'vajavaisen äidin' kanssa. Oon sanonu lapsilleni et äiti palaa sitten (toivon mukaan!) normaaliks kun vauva on syntynyt. Mä en tiiä millon muuten olisin itkeny ja masennellu näin paljon kun nyt tän raskauden aikana. Mä niin toivon että se kaikki olis pian ohi! Mä en mitenkään vois harkitakaan enää koskaan haluavani uutta vauvaa, nykyiset lapset jäis niin monesta asiasta taas paitsi sen takia kun mä 'kärsisin' niin kauan.

Ei, mä en oo nyt onnellinen. En voi mitenkään väittää niin. Mä en oo onnellinen raskaana, en ollenkaan. Enkä mä oo onnellinen Helsingissä. Enkä etenkään tässä asunnossa. Kaikki stressaa.

Olen kyllä onnellinen näistä mun lapsista ja tästä tulevasta. Ne on tärkeintä mulle koko maailmassa. Ja mä haluan olla iloinen ja onnellinen vielä. Kaikki henkiset ja fyysiset vaivat vaan nyt on jonkin aikaa ollu esteenä kaikelle. Enkä tiiä saisko niin edes olla? Ei ne asiat sais ohittaa hyviä asioita.
Uskon kyllä että oon onnellisempi kun tää raskaus on ohi ja vauva sylissä. Ja sitten kun saadaan isompi kämppä ja voidaan asettua mein lopulliseen paikkaan ja kaikki on kunnossa, niin ollaan täysin onnellisia. Kun ei tarvii stressaa asumisesta ja siitä että oltais aina yksin. Sillon on toivottavasti useemmin seuraa suvusta ja kavereista.

Ehdin perjantaina jo innostuu siitä limatulpasta että synnytys olis pian käsillä. Mutta ei. Ja äitienpäivä oli harvinaisen hyvä päivä, ihme kyllä, mun elämässä näille päiville, käytiin Linnanmäellä, Sealifessa, tehtiin kakku, tai mä tein melkein vaan yksin ja käytiin pitkällä kävelyllä mun kuntoon ja pingviinikävelytyyliin nähden. Ajattelin yrittää edesauttaa sitä että vauva haluais ulos rasittamalla itseäni, oli kyllä jalat ja kroppa kovilla kun melkein vaan kävelly koko päivän. Mutta sen jälkeenkin on tullut vaan väritöntä tai valkoista limaa. Mä jopa lakkasin Daisy-kynnet valmiiks, jotta olis hyvät kynnet, valmiina synnyttämään.



Mutta nyt mä oon niin menettäny toivoni. En ala enää innostuu yhtään mistään että syntyis koskaan. Ei tapahdu varmasti mitään ennen käynnistämistä ja sillon se on varmasti jo reilusti yli 4kg. Mä oikeesti vaan itken ja masentelen, en mä oikein muuta tee nyt. Mä en vaan jaksa odottaa. Ja K:n luuseri-käyttäytyminen (liian ujo, ei uskalla sanoo ees moita ja heippaa kavereilleen ainakaan kun mä oon vieressä, mitä oon yrittäny sanoo ja neuvoo sitä monia kertoja jo pitkän aikaa, se ei vaan jää sen päähän, et sellanen olis hyvää käyttäytymistä) ei auta asiaa. Mua toi asia on K:ssa häirinny jo kauan, ja yritän tsemppaa sitä, menee kuitenkin syksyllä kouluunkin. Senkin suhteen oon nyt toivoton ja luovuttamassa. Onneks K:sta on ollut välillä ihan hyvinkin apua B:n kanssa, siitä on sille paljon seuraa kun malttaa olla kotona.

Onneks tää on viimenen kerta raskaana niin ei enää ikinä tarvii kärsii mistään näistä mitkä nyt vaivannu jatkuvasti. Ja ainaki voin olla tasan varma että missaan sen Mötley Crüen kaikella tapaa. Äskenkin puhuin mun veljen vaimon kans puhelimes, se meinas jo viime viikonloppuna et ne tulis tänne käymään, mut ei tullu kun B:lla oli kova flunssa. Nyt sit mietti tätä tulevaa vkl, mut loppujen lopuks puhelimessa pääty et ei niiden oo järkee tulla käymään kun kuulostaan niin masentavalta seuralta. Ihan totta kyllä, en itekään haluais olla nyt mun seurassa! Jos osaisin olla ajattelematta, en ajattelis vauvaa enää sekuntiakaan. Ahdistaa ihan hirveesti kaikki. Niin totta, että odottavan aika on pitkä, yks sekuntikin tuntuu tunnilta. Ja oon koko ajan itkeny siitä lähtien kun haettiin K tänään eskarista, kun se toi nössöydellään niin huonon mielen mulle sillä samalla sekunnilla kun näin sen kun haettiin.. plaah. tällanen avautuminen taas tällä kertaa.

Se vaan on kun ei yhtään tykkää olla raskaana, ja on niin kärsimätön ja malttamaton.. musta mä oon jo ihan tarpeeks kauan tässä jo kärsiny. Oon niin varma et tääki syntyy vasta sit kun käynnistetään. Tosi ihme jos syntyis nyt ennen sitä. Ei oo kivaa olla koko ajan tosi huonolla tuulella. Oon kyllä itkenyt nyt monen vuoden tarpeiks ties minkä takia nyt tän raskauden aikana. Mä niin haluaisin nyt vaan jättää lapset yksin-kahestaan kotiin ja mennä yksin käymään jossai kävelee. Mutta en mä tietenkään voi tehdä niin, on mulla aivot sentään. Sit mä vaan sulkeudun omaan huoneeseeni sängylle itkemään ja ne koputtelee oven takana et äiti avaa, ja mä en leikisti ees kuule sitä.. :(

12.5.2012

pakko tehdä vielä lisäys, kun tuli just niin paha mieli taas!

KISUN ARVET!!!! pukeudunko mä päästä jalkapohjiin asti säkkiin sit loppuelämäni?? Mun reidessä on ihan kamala pitkä ja iso paholainen! plus muita pienempiä. mä haluan kokonaan uuden ihon tän jälkeen :'( melkein luulin et jalat edes säilyis olemaan ihan ok, mutta pitää sanoo hameillekin nyt heihei :( arvatkaa vaan itkettääkö mua nyt!



ehkä pari vuotta vanha kuva, mut se fiilis...

jospa äitienpäivälahjaksi?


Tämä odottaa jo valmiiks pakattuna mua ja D:a varten. :) Aiemmin tällä viikolla neuvolassa sain lähetteen naistenklinikalle pre-eklampsian epäilyjen takia (raskausmyrkytys, mitä mulla oli K:sta kohtalaisena, ja B:sta määrittelemättömänä), korkean verenpainaan takia, välillä virtsassa proteiinia, ja turvotus. Oikeesti oli tullu joku 2,5kg viikossa, ei sitä voi minä tai vauva tai kumpikaan noin nopeesti noin paljon lihoa! Mutta siis, ihme kyllä pääsin nopeesti sinne, torstaina kävin siis, ja kaikki ihan ok, verenpainetta nyt vaan edelleen tarkkaillaan. Mut oli ihanaa nähdä vauva kun se ultras, vaikka se on jo nin iso ettei selkeesti nää koko vauvaa vaan osia siitä, enkä aina tienny mitä osaa mikäkin esitti. Vauva on kasvanu hyvin, on selkeesti keskimittoja suurempi, nyt jo oli 3,3kg, niin sano et laskettuna aika olis yli 3 ja puol. Ja vauva näytti vieläkin tytöltä. Mutta että istukka ja virtaukset myös kunnossa. Olin jo sentin auki, ja kohdunkaulaa jäljellä 2cm! Eikä syytä käynnistää. Mut nyt toivonkin että lähtis käynnistymään itsekseen tällä kertaa, eilen mulla tuli limatulppaa ja tänäänkin edelleen sellasta veristä limaa. Jospa se enteilis että vois tässä viikon sisään syntyä, ehkäpä huomenna äitienpäivänä lintsireissu antais vauhtia vauvaankin? :) toivon niin.
Tässä kuvassa B halii vauvaa <3



Eilen oli muuten K:n nimipäivät (ruotsin kalenteri) niin se oli aika pettynyt kun pikku kakkosessa ei sanottu sen nimeä ollenkaan. No B:lla on sama asia, ja varmasti D:llakin, ettei oo virallisia nimipäiviä täällä. Mä pompin asiasta toiseen :D Tässä vielä mun mahan kuvia, tää oli sillon rv 34+3, musta tuntuu ettei oo siitä kovin paljon kasvanut. Siinäkin B on halimassa D:a <3



ja tässä kuva sitten viikko sitten rv 36+4, tai no tänäänhän on 37+5, mutta en oo jaksanu ajatella nyt täs mitä vaatetta laittaisin päälleni, niin viikon vanha kuva saa kelvata :D siinä oli siis se sadan vyötärön ympärys, ja aeimmassa joku 97cm.



Mutta tän kuvan oton jälkeen on siis kyllämuuten tapahtunu paljon, vaikka tuskin enää kasvanut. Mut musta se onkin jo tarpeeks jättiläinen ja vaivoja aiheuttava. Siis ultran ja lääkärin kopeloinnin jälkeisinä päivänä, eli eilen mulla alko tulla sitä limaa, jätän suosiolla tarkemmat kuvailut pois. ja jotain paineen tunnetta ollu tuolla alhaalla ja pepussa. Josko vauva olis laskeutunut ja kiinnittynyt..? Nyt täytyy yrittää jotenkin rasittaa itseensä, siivoomalla, liikunnalla että jospa auttais käynnistymään, kun niitä muita ässiähän mulla ei oo saatavilla (sauna, seksi), mitkä vois auttaa nopeuttamaan. Oi kun olin koko eilisen päivän niin innoissani ja toiveikas, ja aamulla sit vähän pettynyt, kun yön aikana ei mitkään tuntemukset lisääntyny. Mä haluan nyt pian mun vauvan :)

Sit yks asia mistä mulla on hirmu paha mieli, on että eskarissa kyllä tiedetään mitä K ei saa syödä, ja niillä on listakin niistä. Niin eilen kaupassa K näytti yhtä vanukasta että tätä ne sai tänään välipalalla, ja mä katoin sen, ja siinä oli liivatetta! Todella huolimatonta, vai eikö ne vaan välitä muiden eettisistä ajatuksista ja tavoista ollenkaan!?? Mä aloin melkein kiehuu kaupassa kun mietin miten vastuuntunnottomia hoitotätejä siellä on. Pakko sanoo siitä maanantaina, varmaan alan itkemäänkin! :(  K:lla on ollut paljon retkiä eskarissa, ja siellä oli seinällä tulostettuja kuvia niistä retkillä ym. Mä otin niistä kameralla kuvia. Tässä B on K:n sylissä kun koira vetää niitä pulkassa. Muita en voi julkaista kun niissä on muiden lapsia.




Ja tässä B näyttää niin söpöltä :)



8.5.2012

ei niitä lapsia pysty noin vaan 'aivopestä'

Tää aika heittää tässä, oikeesti nyt on tiistai 8.5 klo 9.45...

Kyllä taas kitisyttäis varmaan jokainen asia. Väsyttää niin, ja no, K lupas illal siivoo heti aamul, mut eipä mitään tapahtunu edes kehotuksesta. Mä oon niin täynnä mun mahaani. Nyt on jo rv 37+1 eikä vauva olis yhtään ennenaikainen jos haluais syntyy. Tosiaan aika suuri JOS on kyseessä. Mua sattuu selkään koko ajan enemmän ja enemmän ja on niin vaikee olla, ja maha kans, kun vauva viruttaa sitä niin että varmasti sil on tiukkaa siellä kun tunnen koko ajan mahankin kipeesti pinkeenä. Ei ihme, mun vyötärönympärys on nyt metrin. No, tänään on neuvola, katotaan onko pre-eklampian oireet edenny taas. Mä niin toivoisin että vois käynnistää jo aikasemmin. Vaikka ei kai tällasia oireita sais ja kannattais toivoo. Molemmat lapset on taas flunssassa, ja B nukkuu siks huonosti, ja mä näin viime yönä niin friikkii unta ihan väärästä ihmisestä ettei sitä viitsi ees ääneen kertoo :D

Yks päivä tässä puistossa, olin ihmeen reipas kun vein lapset ulos leikkii :) niin siel oli joku ulkomaalainen ehkä B:n ikänen tyttö, kenen kanssa nää sit siellä leikki. Se ei osannu suomee, niin nää yritti opettaa sitä, B:sta sen olis ollu tosi tärkeetä osata sanoo munamies, monesti kuulin sen yrittävän komentaa sitä: 'SANO MUNAMIES!!' mut ei se oppinu. Ja K on yrittäny opettaa B:lle englantia ja kongoa. K on kyllä tosi kiinnostunu ollu jo kauan kaikista kielistä ja maista.

B on vähän hassu, eilen mä olin makaamas sängyllä, ja kun se tuli pyytää maitoo, sanoin että äitii nyt sattuu niin paljon että pitää levätä, en jaksa jatkuvasti nousta sängystä. Toinen niin söpösti alko halii mua ja sano 'ole iloinen, äiti, ole iloinen', sit kun se sai mut paremmalle tuulelle niin sano heti 'noniin, tuu nyt antaa mulle maitoo!' :D on sekin yks..! :D söpönen <3

Ja mun B:n opetus ei suju ihan niinku pitäis :/ Siis tottakai sen täytyy diggaa The Rasmusta ja Laurii. Mutta se pelkää kun näkee sen kuvan telkkarissa tai muissa kuvissa. Eikä auta miten mä selitän että se on ihana ja söpö, ja äiti tykkää siitä, ja eikös se vois olla myös 'baabin kaveji'..? :D Äsken meinasin ilostuu kun se heti tajus että Lauri laulaa, no se ainaki tunnistaa sen.. mut sit kun kysyin että tykkäätkö Laurista, se vastas kovasti että EN. Teistä tää ehkä kuulostaa vaan hassulta :D Mut mä en tuu koskaan saamaan ketään ihanaa, niin haluun yrittää jakaa hyvää miesmakua ees B:lle jos sillä vois tulevaisuudessa olla mahis sellasiin :D Mut mun mahassa sentään vaikuttaa olevan bileet Laurin laulaessa, että jos B ei ala tähän juttuun, niin ehkä sit tätä seuraavaa kiinnostaa enemmän :D
Opetus menny pikemminkin päinvastoin, kun oon täs huomannu et B diggaa aika paljon MIKKI HIIRESTÄ!!!! voi eih! se ei kuulemma oo mun lasten mielestä luuseri... joskus aikoinaan K oli sentään samaa mieltä mun kanssa.

7.5.2012

B ja K kuvagalleria



Viikko sitten nää leikki mun frendin, B:n kumpan käärmeiden kanssa. :)





tässä mun söpöt (pääsiäisen 2012 aikaan)


tää tais olla pääsiäinen (2010) kun B oli vielä alle vuoden


mun pikku hevisaurusfanit 2011


B:n 1-vuotis synttärit 9/2010


Tässä ylpeä isoveli vastasyntyneen siskon kanssa syksy 2009 <3


4.5.2012

Toukokuussa sais luvan tapahtua, enpä usko niin.

23 päivää laskettuun aikaan. Vois hyvin jo syntyä. Monet vauvat syntyy näihin aikoihin. Mulla ei kuitenkaan oo siihen mitään merkkejä. Siis kohdunkaulassa ei oo yhtään auki, pehmentyny, lyhentyny, ei siis taida mua supistaakaan. Kamalia kateellisuuden puuskia tunnen jatkuvasti kun kuulen muiden synnyttävän tai että niillä on merkkejä että vois jo lähestyä. Eilen oli mulla neuvola, joo, on vauva pää alaspäin, on ollut jo hyvän aikaa, mut pää vielä heiluu siellä, eli ei oo kiinnittynyt. ja olin lihonu viikossa 1,6kg, yhteensä noin kymmenessä viikossa joku 9kg. Ihan älyttömästi, ja koskaan ennen elämässäni en oo painanu näin paljon, ollu näin levee ja läski. tuli kamalat kilokriisit. ja ehdin vielä hyvin tätä menoa lihoa reilussa viidessä viikossa vaikka jonkun 6 kiloo lisää. Aina mä oon tälleen lopussa saanu eniten painoo. voi olla että sekin vaikuttaa kun tulee pre-eklampsian oireita, ja alkaa kovasti turvottaa. Mulla ei oo syntymiseen ei niin mitään merkkejä. Mä voisin oikeesti löydä vetoa ettei tääkään tuu syntyy ennen kun joskus sit käynnistetään. Mä niin haluaisin jotenkin sen käynnistyksen tällä kertaa ennen laskettua aikaa. ehkä se on tää kun kaikki vaan masentaa just nyt koko ajan ja mieliala vaihtelee ja kaikki itkettää. Olis ehkä koko ajan pitäny ajatella laskettu aika itelleen, niin sit ehkä jopa tuntuis että syntyis pari viikkoo ennen laskettuu :D aiemmissa raskauksissa kaikki muut aina kyseli joko se kohta syntyy (plus minä itse), nyt se on ainoostaan mä itse kuka riivaan itseeni tolla ajatuksella. Kaikki tutut on sanonu et joo ei se synny sulla kun vasta sit kun käynnistetään. Hyvä että muut ei odota, kun täs on tarpeeks kun ite odottaa niin paljon. Joo, mä vaan näytän hirveeltä, ja en jaksa mitään, ja kiloja tulee ihan liian nopeesti, ja tänään oli mahan ympärysmitta tasan metrin!!!!! Hui! Mut musta tuntuu et kaiken tarkoitus ei oo että joka sekunti mietin vaan sitä et missä vauva viipyy, miks ei oo mitään merkkejä, ja että syntyispä se tänään! Jotenkin muutenkin kaikkialle syntyy koko ajan vauvoja, ja mä joudun vielä venaa. Taidan olla tosi huono odottaja.

Mutta jotain kivaakin, tässä eilisen eilen B:n kumppa otti tytön melkeinpä koko päiväks lainaan, ja mä sain olla rauhassa, K:kin oli eskarin jälkeen vaan vähän aikaa kotona ja sit kavereilla, ja sit myöhemmin tuli meille kavereiden kanssa. Muistaakseni. Mä oon niin lahopää etten ehkä muista oikein ees näin tuoreita tapahtumii. joka tapauksessa K:n eskarista hakemisenkin jälkeen mulla oli yksinäistä vapaata luxus aikaa. Oli mulla ikävä B:ta, tottakai, mut oli kivaa saada olla rennosti. K:kin kyseli ihan jatkuvasti sit missä mein pieni vauva (b) on, että silläkin oli aivan kauhee ikävä ilman sitä. Onhan sekin tottunu että se on koko ajan kotona mein kanssa. Mä roudasin ihan sikana tavaraa varastoon, niitä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä mitä oon valmiiks pakannu. kun kerrankin sai rauhassa. Ja löysin mun vanhojen my little ponien vaatteet <3 ja sitten laitoin vielä D:n jutut esille mun huoneeseen. Nyt on siis kaikki valmiina senkin kannalta että vois syntyä! :)

tässä nää ponien vaatteet, mitä olin kauan ikävöinyt <3



ja tässä muuten mulle tärkeitä ihania poneja ja Lady LovelyLocksit. LLL:t saa kohta oman linnan :)


ja tässä vielä niistä vauvanjutuista. D tulee siis mun huoneeseen.
Monta kuvaa yhdistetty tohon samaan niin joka kulma pääsee esille :)


Aika pinkkiä vai? just mun makuun!
mutta tän kaiken kannalta parempi olis että se on sitten se Daisy eikä Rocky :D